25.10.2014

Uusia ajatuksia ja kuulumisia pitkästä aikaan

Moikka,
 
mä pidin nyt ihan ilmoittamatta parin kuukauden tauon blogin kanssa. Osa syynä oli, että innostus bloggaamiseen ei ollut samanlaista kuin aikasemmin ja nyt taas halusin palata blogin puolelle. Aloitin myös syyskuun lopulla autokoulun, joten arkisin oon 2-3 iltana suunnilleen istunut autokoulussa teoriatunneilla ja useampi hypäri on mennyt ajotunnilla. Vaikka mulla onkin nyt kevyempi jakso koulussa niin silti autokoulu on vienyt aika paljon voimia ja energiaa, jolloin ei ole edes tehnyt mieli raahautua koneen äärelle kirjoittelemaan postauksia. Viikonloputkin oon ollut aika pitkälti Jyväskylässä tai muualla katsomassa pikkuveljen pelejä.
 
 
Nyt parin viime viikon aikana oon levännyt ja paljon aikaa on vienyt myös mun huone. Mun huoneeseen tuli uusi tuoli, pöytä ja sänky, joka oli entistä isompi ja sen takia huoneen järjestelyt piti miettiä uudelleen. Pöytä on taas pienempi ja laatikoita vähemmän, joten täytyi keksiä mihin saa kaikki mahtumaan. Kaikki täällä huoneessa ei ole vielä valmista, mutta varmaan ennen joulua keritään käymään Ikeassa, josta olisi tarkoitus ostaa jotakin pientä ainakin mun huoneeseen. Nyt tästä huoneesta tuli hieman tilavampi ja muutenkin tykkään enemmän tästä kuin entisestä. Ikean reissun jälkeen olen ajatellut kuvata huoneen esittely videon, kun kaikki on valmista. Nyt kuitenkin saatte muutamia kuvia mun huoneesta.
 



Ostettiin myös yhtenä päivänä äitin kanssa mulle kynttilä kaupasta. 


 
Mulla on siis nyt syysloma menossa ja loma on mennyt aika pitkälti kotona, mutta huomenna lähdetään kattomaan mun pikkuveljen peliä Jyväskylään. Tänään illalla meinasin kattoa liiga peliä, joten tänään tuskin teen mitään muuta.
 
Autokoulun teoriatunnit rupee olemaan mulla kohta käyty, joten aikaakin riittää taas vähän enemmän. Nyt koitan mahdollisimman pian kuvailla jonkun videon ja muitakin postauksia on varmasti tulossa.
 
Miten teidän syysloma on mennyt? Onko teillä jotain postausideoita, joiden haluaisitte ehdottomasti toteutuvan?
 
-Janita-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti