9.5.2014

Puhelimen kuvia

Moikka,
nyt oon siis vihdoin saanut viime perjantaina uuden puhelimen, joka on siis iPhone 4. Se on vähän vanhempi malli, mutta se auttaa hyvin tällä hetkellä. Käytiin samalla myös viime perjantaina katsomassa meidän serkkua, joka syntyi vappuna ja se on myös poika niin kuin suurin osa mun serkuista.
 
Tänään kuitenkin laittelen teille muutamia kuvia puhelimesta mitä oon tän viikon aikana otellut, kun toi puhelin on ollut mulla.

1. Vihdoin sain rahat ja pääsin ostamaan summer uppiin liput! 2. Ahkeraa hissan opiskelua
3. & 4. Ruokailua ja Jyväskylän keskustassa pyörähtämistä kesken opintomatkan.
 
1. Vielä kuva Jyväskylän reissulta 2. Keskiviikkona oli koulussa hyvinvointipäivä ja siellä yhdellä pisteellä saatin tollaiset aforismit. 3. Rennolla asulla koulussa 4. Kävin torstaina varaamassa myös itelleni ajan hiusten leikkuuseen. Laittelen sitten kuvia, vaikka muutos ei ole kovin suuri.


Tänään myös ilmestyi Live Aid:n Lohtu biisi ja oon kuunnellut ite sen moneen kertaan ja se on kyllä hyvä, joten käykää kuuntelemassa ja katsomassa musavideo youtubesta. Laitan sen vielä tähän loppuun.
 



 
Kohta alkaa taas tämän vuoden viimeinen koeviikko, jolloin postauksia ei tule kauheasti, mutta nyt pikkuhiljaa koulujuttujen vähentyessä kerkeän enemmän kirjoittelemaan ja videotakin olen yrittänyt kuvata, mutta aina jotain on mennyt videossa pieleen. Myös päivä kuvina on tulossa.
 
Mukavaa viikonloppua kaikille! :)
 
-Janita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti